Hanko Tulliniemi – runsaudensarvi merellistä luontoa ja historiaa
"Hangossa paras vuodenaika on aina juuri nyt. Rakastu talveen, juhli kevään tuloa, riemuitse kesällä ja nauti harmauden syleilystä syksyllä".
Hangon matkailutoimiston sivuilta poimimani lainaus antaa patikkaretkeni kohdalla kaksi osumaa. Rakkauteni talveen on kuin ikirouta, se ei sula. Toiseksi, huolimatta retkeni ajoittumisesta kalenteritalveen, sää oli syksyinen. Syksy tai talvi, nautin harmauden syleilystä.
Hangon huvilat, huvitukset, harrastusmahdollisuudet, hiekkarannat ja historia vetävät puoleensa. Minut Hankoon sai erityinen luontokohde ja merellisyys. Huviloita katselin tällä kertaa auton ikkunasta, huvini ja harrastukseni saivat täyttymyksen ulkoillessa, ja kyllä, kulkuni vei hiekkarannoille.
Hangon tunnettu historia ulottuu kauas
Hangossa historiaa ei voi sivuuttaa. Merkkejä menneestä näkee siellä ja täällä. Hanko (Hangethe) mainitaan jo 1200-luvun lopussa satamapaikkana merenkulkuun liittyvässä reittikuvauksessa. Kumionpää, hylkeen pää, on ikivanha suomenkielinen nimitys Hankoniemelle.
Asutusta Hangossa on ollut esihistorialliselta ajalta alkaen. Ensimmäiset asukkaat saapuivat 5000-6000 vuotta sitten. Houkuttimena rannikolla toimi ravinto, jota oli saatavilla niin mereltä kuin maalta.
Iltapäiväretkeni kohteena oli Hangon taajamasta lounaaseen kurottava Tulliniemi, joka nimensä mukaisesti on ollut tullimiesten ja heidän perheidensä asuinpaikka 1600-luvulta aina 1920-luvulle saakka.
Hankoniemi on osa jääkaudella muodostunutta Salpausselän harjua, sen läntisin ja uloin merenpäällinen osa. Pitkä kapea niemi, joka kurkottaa Itämerelle keihäänkärkenään Tulliniemi. Itäpuolella on Suomenlahti ja länsipuolella Saaristomeri.
Retkipäivänäni Hangon matkailutoimisto oli suljettu. Onnekseni matkailutoimiston kotisivuilla oli maininta, että Hangon karttoja löytyy matkailutoimiston postilaatikosta. Paperikarttaa arvelin tarvitsevani puhelimeni akun rajallisuuden vuoksi. Postilaatikosta poimimani kartta oli saanut osansa talven sateista. Auton penkille levitettynä kartta kuitenkin kuivui nopeasti.
Toisin kuin matkailutoimisto olivat kaupungin kahvilat auki. Tuhti piirakanpala kahvin kanssa kirjoja pullollaan olevassa kahvilassa ja olen valmis. Vei tosin aikansa, että maltoin jättää kahvilaan kaikki ne kirjat ja kartat.
Retkeilyä aitojen ja meren välissä
Tulliniemen pinta-alasta valtaosa on muussa kuin yleisessä käytössä. Aitojen suojissa ovat meri- ja luotsiasema sekä Hangon ulko- ja vapaasatama. Aitojen sisäpuolinen näkymä on rautatietä lukuun ottamatta kuin minkä tahansa teollisuusalueen: laajoja asfalttipihoja, isoja halleja ja paljon autoja. Hangon satama on autotuonnin keskus.
Yleisessä käytössä olevia alueita Tulliniemessä ovat pitkänomaiset maasoirot aitojen itä- ja länsipuolella. Tulliniemen itäpuolella kulkemista ohjaamassa ja helpottamassa on lankonki, puurakenteinen lankkupolku. Niemen länsipuolella luontopolku on hoitamassa samaa asiaa.
Tulliniemessä on jokaiselle jotakin
Niemi on runsaudensarvi, joka tarjoaa kiinnostuksen ja vuodenaikojen mukaan erilaisia asioita. Vuoden-, vuorokaudenajan ja sään ilmiöiden mukaan muuntuva meri, kilometreittäin hiekkarantoja, hiekka- ja nyt talvella myös lumidyynejä, veistoksellisia ikimäntyjä, majesteettisia lehtipuita, lintuja, perhosia, tulvaniittyjä, ketoja, avokallioita, sotiin ja merenkulkuun liittyviä rakenteita. Bonuksena Suomen eteläkärki kurottamassa viimeisenä kärkenä meren puoleen.
Nyt talvella ruohovartiset kasvit olivat joitakin talventörröttäjiä lukuun ottamatta näkymättömissä. Siivekkäitä näin vähänlaisesti. Muutama lokki roikotteli aallonharjojen yläpuolella kalojen toivossa. Joutsenia joukkoistamassa suojaisessa poukamassa ja jokunen isokoskelo iltapäivän hämärässä rantaviivan tuntumassa niemen suojaisella länsipuolella. Hihnoihin kytketyt koirani ja pienet sorkanjäljet lumessa kertoivat metsäkauriiden kuuluvan niemen lajistoon.
Sotaisan historian pitkät jäljet
Hangon historia on sen strategisesti tärkeän sijainnin vuoksi sotaisa. Eri aikakausina sotien osapuolia ovat olleet meidän suomalaisten lisäksi ruotsi, venäjä, saksa, englanti, ranskalaiset englantilaisten kanssa kimpassa (laivasto) ja Neuvostoliitto.
Sotiin varautuminen ja sotiminen ovat jättäneet Hankoon jälkensä: muistomerkkejä, linnoituksia ja puolustusjärjestelmiä alkaen ruotsalaisten 1700-luvun lopun saarilinnoituksista, venäläisten 1800-luvun linnoitusrakenteiden jäänteistä aina neuvostoliittolaisten vuokratukikohdan 1940-1941 rakenteisiin ja suomalaisten puolustusrakenteisiin.
Historia toistaa itseään
Hangossa näkemäni innosti ottamaan selvää mitä Hanko ja hankolaiset ovat muinoin kohdanneet. Venäjän hyökkäys Ukrainaan tekee Hangon sotahistorian ajankohtaiseksi. Venäläisten Ukrainassa tekemät pommitukset, siviilikohteiden järjestelmällinen tuhoaminen, linnoittautuminen, propaganda ja oletus nopeasta voitosta muistuttavat merkillisellä tavalla sotaa, jota Suomi kävi Neuvostoliittoa vastaan.
Talvisodan pommitukset tuhosivat Hankoa
Talvisodan 105 päivän aikana Neuvostoliitto pommitti Hankoa 72 kertaa, pudottaen noin 1 100 pommia. Satama, rautatie ja teollisuuslaitokset pääsivät kohtuullisilla vahingoilla mutta pääosin puurakenteisessa Hangossa tuhoutui 168 rakennusta – noin kolmasosa kaupungin taloista.
Talvisodan rauhanehtojen mukaisesti Hanko vuokrattiin maaliskuussa vuonna 1940 Neuvostoliitolle merisotilaalliseksi tukikohdaksi 30 vuodeksi. Neuvostojoukot poistuivat kuitenkin jo joulukuussa 1941 koska tukikohta oli jäämässä etäälle rintamalinjasta.
Neuvostojoukot hävittivät tukikohdan ja Hankoa laajalti ennen poistumistaan:
"Kadut olivat autioina, romua oli kaikkialla, melkein kaikki ikkunat olivat rikki ja kaikki viralliset rakennukset olivat raunioina. Pienet puutalot olivat selvinneet pienemmillä vaurioilla. Noin 80 prosenttia rakennuksista oli vaurioitunut" (Kansalliset kaupunkipuistot/ Sotamuistoja Hangossa vuosilta 1940-1941).
Jatkosodan "pikku-Berliini" oli etappi rintaman ja kodin välillä
Jatkosodan aikana Hangon Tulliniemessä oli saksalaisleiri, 130 rakennuksen "pikku-Berliini", jonka kautta kulki päivittäin 2 000–3 000 saksalaista pohjoisen rintamille tai lomille kotiinsa. Kaikkinensa sadat tuhannet saksalaiset sotilaat matkasivat lomamatkoillaan Tullinimen kautta. Saksalaisten rakentamissa parakeissa toimi vuosina 1947–1963 naisvankila.
Matkalla parempaan elämään
Saksalaisten läpikulkumatkailun lisäksi Hankoniemi on ollut vuosina 1880–1930 siirtolaisten lähtösatamana, kun lähes 400 000 suomalaista lähti parempaa elämää etsimään. Heistä noin 250 000 lähti Hangon kautta ensin Englantiin ja sieltä edelleen Amerikkaan, Kanadaan ja Australiaan.
Tulliniemen itäpuoli – uimaranta
Aloitin retken Tulliniemen itäpuolen uimarannalta. Alue on teollisuusalueen ja merivartioaseman aitoihin ja mereen rajautuva kapea parisen kilometriä pitkä alue. Rantakaistale oli miltei lumeton rantaa seurailevaan dyynivalliin saakka. Vallin takana olevassa painanteessa lunta oli paikoin kinostunut – samaan tapaan kuin hiekkaa – sen verran paljolti, etten luottanut vaelluskenkieni varren pituuteen vaan kiersin lumisimmat kohdat. Lumen lisäksi valkoista oli nähtävissä meren vaahtoharjoina.
Teollisuusalueen aidan vieressä olevaa polkua oli helppo kulkea. Dyyni, rannan ikimännyt ja etäisyys merestä suojasivat tuulelta mutta estivät näkemästä merta mitä en halunnut, joten siirryin lähemmäs rantaa. Halusin kuulla voimallisemmin meren pauhun, nähdä lähemmin sen laajuuden ja tuntea vahvemmin tuulen voiman.
Tuulen tuomia surffareita
Ne kymmenkunta ihmistä, jotka näin rantakaistaleella olivat pukeutuneet sään mukaisesti. Vaatetuksesta näki, ettei ulkoilemassa oltu ensi kertaa. Naturistirannalla annoin ajatukseni lentää kesään ja siihen miten paljon vähemmällä vaatetuksella täällä voi lämmintä kesäpäivää viettää. Retken alkutaipaleella, kun liikunta ei ollut vielä nostanut lämpöä, ajatus vaatteiden vähentämisestä tuntui karskille. Ruskea rasva sikseen, laitoin takin kauluksen napitusta tiukemmalle.
Käytyäni koirineni vapaan etenemisen päättävällä aidalla palasimme vesirajaa seuraten kohden lähtöpaikkaamme Tullinimen pysäköintialuetta. Vastaamme käveli kolme surffaajaa laudat kainalossa. Lähempänä parkkipaikkaa tulin näkemään surffareita enemmänkin. Iltapäivän tuulilukemat olivat 16–18 m/s, puuskissa päälle 20 m/s. Hankoniemen itärannalla tuuli nostatti komeat vaahtopäiset aallot. Siinä syy miksi surffarit olivat liikkeellä.
Tervehdimme toisiamme, "tuossa on asennetta", kannustin surffareita. Halusin kertoa arvostukseni heidän aikomustaan kohtaan. Vallitseva sää mahdollisti surffauksen mutta edellytti lujaa asennetta. Kerroin heille pyynnöstä kellonajan "13.52". Kerroin myös, että tulin ottamaan rantakuvan tyttärelleni, vastineeksi hänen edellispäivänä Mexicosta lähettämälleen rantakuvalle. Vaihdoimme vielä muutaman sanan ennen kuin jatkoimme kulkua tahoillemme.
Erottuamme vilkuilin taakseni mutta en päässyt harmikseni näkemään heitä onnensa aallonharjanteilla. Kohtaamisemme oli säästä huolimatta, vai juuri sen takia, mieltä lämmittävä. Kesän ihmispaljoudessa näin ei olisi käynyt, pohdin.
Koirilla on omat juttunsa
Päivän lämpötila oli 2–3 astetta. Tuulesta ja iltapäiväksi ennustetusta sateesta huolimatta sää oli ja on minulle varuste ja asennekysymys. En koe olevani varsinainen myrskybongari, vaikka myrskyn käynkin kokemassa, kun kohdalle osuu ja siihen on aikaa. Hangon retken kohdalla säätila oli hyvä sattumus.
Koirani eivät varsinaisesti nauttineet tuulesta. Eivät näyttäneet erityisesti kärsivänkään kuin pysähtyessä ja silloinkin lähinnä paikallaan olosta. Nuorempi, Kaapo 3 v., nautti tapansa mukaan lumiläimäreistä. Kaapo piehtaroi lumessa selällään, pitkään, nautinnollisesti ja useasti. Kaaposta juuri mikään, mikä ei ole syötävää, ei voi olla parempaa. Mitä karkeampaa lunta sen parempi.
Vanhempi, Kusti 6 v., tyytyi ottamaan pitkähkön kuononsa avulla selvää alueella aiemmin kulkeneista. Molemmat karvaturrit jättivät aktiivisesti merkkejä itsestään tiedoksi muille kuono maassa kulkeville.
Luontopolku Suomen eteläiseen kärkeen – Tullinimen länsipuoli
Uimarannalta jatkoin matkaa kohti Tulliniemen länsipuolen luontopolkua. Pysäköintialueen läpi kulkiessani pistin merkille alueen reunalla olevat kaksi käymälää. Käymälöiden, sinisten bajamajojen, eteen auratuista lumivalleista päättelin käyskien olevan talvitauolla. Talvi ei liene luontoliikkujien sesonkiaikaa Tulliniemellä. Voihan käyskien ylläpitäjien ajatus olla, että talvella alueella retkeilevien suolentoiminnat ovat aktiivisuudeltaan samaa tasoa talvilevolla olevien karhujen kanssa.
Ja mennään!
Käytettävissä olevaan aikaan nähden olin viipyillyt niemen itärannalla liian kauan. Aikataulusta ja lievästä viluisuudesta johtuen pistin hölkäksi. Hölkkään mieluummin kuin kävelen, aina kun jaksan. Viluisuus oli koirieni syytä. Ne pyrkivät hidastamaan kulkuani ja onnistuivat siinä hyvin. En raaskinut vaatia niiltä luonteenvastaista määrätietoista etenemistä.
Koirat eivät hölkästä pitäneet. Polun varrella oli paljon kiinnostavaa dataa, joka olisi edellyttänyt analysointia. Tarpeemme eivät kohdanneet, jatkoimme matkaa komennolla "ja mennään". Komento, josta koirani tietävät pysähdyksen tapahtuvan hihnan pituuden rajoissa.
Kiltti koira näyttää ikeniä
Edettyäni luontopolkua noin kilometrin vastaan tulee ensimmäinen niistä kolmesta ihmisestä, joita niemen tällä puolella näin. Koiran kanssa liikkeellä ollut ulkoilija kertoi koiransa olevan kiltti. Ilmeisesti hän tarkoitti, että koiramme voisivat rauhanomaisesti tervehtiä toisiaan.
Jätin tarjouksen kohteliaasti käyttämättä. Ulkoilijan koiran matala murina ja punaiset ikenet kannustivat minua kiskomaan koiriani etäämmäksi polulta. Koirani olisivat toki olleet valmiit vastaamaan lajikumppanin tervehdykseen ulkoilijan koiran ehdottamalla tavalla ja uroskoirien tapaan.
Minulle jäi tunne, että meidän ulkoiluttajien välillä kanssakäymisessä oli enemmän ystävällisyyttä kuin koirien, "pojat olisivat halunneet painia" arveli ulkoilija ja jatkoi matkaa. Niin mekin.
Englantilainen linja laivoja ohjaamassa
Mitä ihmettä! Opastetaulu (Metsähallitus) kertoo, että "Krimin sodan aikana (1853–1856) englantilaiset raivasivat Tulliniemen metsän läpi puuttoman kaistaleen, niin kutsutun Englannin linjan. On epäselvää, onko kyseessä merimerkki vai tähystysväylä."
Linja oli englantilaisille tarpeen koska suomalaiset olivat poistaneet kaikki merimerkit vaikeuttaakseen kulkemista Hangon vesillä. Englannin linja linjatauluineen on edelleen olemassa ja luontopolulta nähtävissä. Linjataulujen tehtävänä on ohjata laivat turvallisesti satamaan.
Ihmisten hylkäämissä rakennuksissa on uusia asukkaita
Luontopolun varrella olevat kyltit kertovat alueesta monipuolisesti. Kylteistä saamani tieto Hangon luonnosta ja historiasta sekä reitin varrella olevat rakennukset ja rakenteet inspiroivat minua tutustumaan Hangon historiaan useana iltana retken jälkeen.
Reitin varrella olevat saksalaisten jatkosodan aikana rakentamat rakennukset on päätetty jättää oman onnensa nojaan. Ikävää, että leiristä ei tule jäämään muuta kuin hiljalleen jäkälöityvä opastekyltti ja historiankirjoitus. Turvallisuussyistä rakennukset on suoja-aidoilla eristetty. Nämä viimeiset saksalaisten leiristä muistuttavat, ja vielä pystyssä olevat, rakennukset ovat hitaasti häviämässä. Mielenkiintoista seurata miten hajoamisen prosessi etenee.
Ihmisen hylkäämät rakennukset eivät ole ilman asukkaita. Rapistuvat rakennukset tarjoavat pesäpaikkoja linnuille ja lepakoille. Nisäkkäille kuten ketuille, mäyrille ja supikoirille aidoin eristetyt rakennukset tuovat turvaa, suojaa ja helpompaa elämää. Rakennusten yhteyteen saa pienellä vaivalla tehtyä kotoisan pesän tai päiväpesän.
Sääennuste kohdillaan
Länsipuoli niemeä oli tuulelta suojassa lukuun ottamatta niemen kärkeä, johon tuuli osui koko aavan merenselän kiihdyttämänä. Lunta oli muutama sentti, paikoin tuuli oli vienyt kaiken lumen matkassaan. Lumessa näkyvistä jalanjäljistä oli helppo päätellä, että ruuhkaa reitillä ei ole.
Viikkoa ennen retkipäivääni Ilmatieteenlaitos ennakoi, että sade Hangossa alkaa klo 15. ja, että vettä tulee reilusti. Ja jopas, sade alkoi kolmelta mutta määrän suhteen oli tyytyminen ennustetta pienempään sadantaan. Olin varautunut sateeseen myös koirien suhteen. Molemmat saivat loimet selkäänsä, kun pisarointi oli alkamassa.
Kaapo ei vettä väistä
Koirani ovat päällisin puolin saman oloisia mutta käytöksessä on eroa. Kaapo ei vettä ja lätäköitä väistä, ehei, paremminkin hakee lätäkön kuin väistää. Kusti, kuivatassu, ei mene lätäkön lävitse vahingossakaan. Koirat joivat joistakin reitin varrella olevista painanteista. Syvimmässä painanteessa Kusti kurotti kaula pitkänä juodakseen, tassut visusti irti lätäköstä. Kaapo sen sijaan, tapansa mukaan, loikkasi mahaansa myöten veteen ja alkoi latkia vettä kuono reilusti vedessä. Tapansa kullakin.
Vielä takin kauluksen napitus
Niemen kärjessä sade, lumi ja jää tekivät kalliot hyvin liukkaiksi. Koirat tekivät hihnat kireällä omia reitinvalintojaan mikä ei tehnyt kulkemista helpommaksi. Etenin välillä toinen käsi maassa, paikoin jopa liukuen takapuoli kalliota vasten. Liukkauden vuoksi merkittyä polkua oli paikoin mahdotonta kulkea. Oli luovittava sieltä mistä parhaimmin pääsi.
Pysähdyimme, kiinnitin koirat metallitolppaan. Käänsin tuulelle selän. Kiristin sydvestin leukanauhan ja varmistin takkini kauluksen napituksen. Olin valmis ottamaan viimeiset askeleet rantaan.
Sisäistä rauhaa möyrivän meren otteessa
Seisoin tasaisella kohtaa kalliota hajareisin. Sade kasteli naamani, tuuli puuskineen koetteli tasapainoani, huojumista, horjumista, kylläpä tuuli painaa, puhaltaa koko avoimen merenselän kiihdyttämällä voimalla – aivan mahtavaa olla alttiina tuulelle ja sateelle!
Tunnen kunnioitusta tummenevaa merta kohtaan – mikä hyisevä mahti. Rantatyrskyjä katsellessa ja kuunnellessa en ikävöinyt kajakkejani, en melontaa.
Meri vyöryi ja möyri aivan vieressä. Minulla oli liukasta mutta lujaa kalliota jalkojeni alla. Tunsin oloni oudon hyväksi, koin itseni kovin pieneksi mutta turvallisella ja nöyrällä tavalla vahvaksi.
Vellova meri toimi kontrastina tunnetilaani. Meren myllerrys lähellä mutta minusta irti. Minulla asiat olivat hyvin. Tyyneys teki sijaa sisimmässäni merenkäynnin välittömässä vaikutuspiirissä.
Miedonsuolaisten pärskeiden hännät sekoittuivat kasvoillani sadeveteen. Hyvä sekoitus ja sopiva lämpötila – cocktail, jonka nautin mielihyvin.
Olin hyvilläni, että minun ei tarvinnut olla "tuolla", vaan sain katsella tätä spektaakkelia turvallisesti rannalta. Hetki oli minun. Jälkikäteen ymmärsin hetkeni rantakalliolla läsnäolon kokemuksena. Tilanteena kun olen kaikin aistein, ajatuksin ja soluin juuri siinä. Onnittelin itseäni sattumasta olla nimen nokassa juuri sinä iltapäivänä.
Evästely on oleellinen osa retkeä
Kiipesimme rannalta ylemmäksi, tuuli tuntui edelleen voimallisena. Meri jatkoi vaahtoamistaan, etäisyydestä johtuen hieman minusta otettaan menettäneenä.
Mietin jo tulevaa ja vilkaisin kelloa, joka kertoi samaa kuin orastava hämärä. Huomasin, että reitin virikkeellisyys ja tunnelmointi olivat saaneet minun unohtamaan syömisen. Etsin tuulelta suojaa ja kiinnitin koirat. Kaivoin repusta koirille pikkupurkit tehdasruokaa. Retkipäivän extra. Siitä on tullut tapa. Hyvin tuntui maistuvan.
Löydettyäni istumapaikan kaivan repusta istuinalustan ja ruokatermarin. Mikä herkullinen tuoksu. Mikä voisi olla parempaa kuin hernekeitto. Lämmintä keittoa ja ruokajuomaksi lämmintä mehua. Keitto ja marjamehu vahvistivat hyvää oloa. Mikään ei olisi voinut olla paremmin.
Koirat hoitavat hommansa, putsaavat kertakäyttöiset alumiinirasiat kierrätyskuntoon. Poljen ja rutistan purkit kasaan, pakkaan ne koirankakkapussiin ja laitan reppuun edelleen kierrätettäväksi. Myöhäinen lounashetki oli tässä.
Tulliniemi on runsas retkikohde
Retkemme on aidanvierustan loppusuoraa vaille valmis. Koirilla, etenkin Kaapolla, toinen takajalka nousi edelleen määrävälein. Hämärän vuoksi en nähnyt oliko toimenpide ainoastaan kehonkieltä vai jäikö Tulliniemen maaperään vielä merkkausaineitta. Ei voi tulla, vai voiko... jalka nousi kymmeniä, sata kertaa! En tietenkään laskenut. Luulisi, että koirilla haistelut ja merkitsemiset olisi tehty jo menomatkalla, kun samaa reittiä kuljimme edestakaisin. Ei se koirilla niin ole. Tekemistä riitti yhtä lailla molempiin suuntiin.
Saapuessamme autolle porvarillinen hämärä alkoi olla viimeisillään. Koirat hyppäsivät kepeästi auton takapenkille. Kiinnitin ne valjaista turvavöihin. Molemmat karvaturrit menivät saman tien makuulle. Jopas, yleensä alkumatkasta vielä kuikuillaan kirsu kiinni sivulasissa. Taisi aivotyötä olla normipäivää enemmän.
Minulla fiilis oli hyvä, iltapäivä oli täydellinen. Sopivasti virikkeitä, matalatempoista liikuntaa, hyvät eväät ja raitista ilmaa. Merellisyys on aina plussaa. Koirat saivat nenätyötä ja jättää merkkejä käynnistään. Koirien hyvä on minun hyvä. Tulliniemen luonnon erityisyys, historian läsnäolo ja vielä bonuksena hyvä retkeilysää. Ensi kesänä uudestaan…. ehei, onhan tässä talvea ja kevätkin ennen kesää.
Artikkelista on julkaistu versio myös Retkipaikka-blogissa:
https://retkipaikka.fi/talvimyrsky-hangon-tulliniemessa-ravisteli-retkeilijan-horroksesta/
Linkit ja lähteet
Metsähallitus Tulliniemen luontopolku – reitti Suomen eteläisimpään kärkeen
Kansalliset kaupunkipuistot/ Sotamuistoja Hangossa vuosilta 1940-1941
Hakupalvelu Picardit.fi/ Hangon matkailutoimisto/ kuvaus.